Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Maistuis varmaan sullekin!Maistuis varmaan sullekin!Kauan aikaa sitten, istuin tilkkujen ja lankojen keskellä ja selvittelin äitini lankakoria. Ne lumosivat minut, en kaivannut värityskirjoja ja leikkitovereita oli ihan omasta takaa. Langat ja kankaat olivat vain niin kiehtovia. Enimmäkseen katselin ja selasin niitä, selvittelin sotkuisia lankoja sitkeästi solmuja aukoen. Silittelin tilkkuja ja mielikuvittelin... Liekö jo silloin siintänyt mielessäni ihmissuhdeiden monikerroksinen kirjo? Eniten minua kiinnosti äitini taito tehdä vähästä ja vanhasta kaunista. Vanhimmat sisarukseni saivat pukeutua muodikkaisiin mekkoihin.

Vuosia työskentelin kehitysvammaisten kanssa ja opiskelin sitä, kuinka luovilla menetelmillä voidaan saada hienoja tuloksia oppimisvaikeuksista huolimatta. Luovuutta ei voi pistää naftaliiniin ja tämä jakso elämässäni on ollut yksi antoisimmista. Keskinäinen kunnioitus ja kohtaamisten aitous loi varmasti erinomaisen kasvualustan kaikelle tekemisellemme.

 Sitten koitti aurinkoinen toukokuun päivä ja perustin haaveilemani Artteli-Vireen. Artteli-Vire on kädentaitoa, luovuutta ja vuorovaikutusta korostava mielialamekko-runomekko-yritys, jossa hyödynnän psyko-ja bibliodraamaohjauksen metodeja.

 

Kansantieteen sanaston mukaan, Artteli= pyyntikunta, työryhmä, joukko, seurue, joka on yhteistoiminnallisiin tapoihin perehtynyt. Levisi tsaarinajalla kaikkiin yhteiskunnallisiin kerroksiin. Yritykseni tavoitteena sama!

 Poikkitaiteelliset hyvinvointi- ja kasvuryhmät on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan ja luovuudestaan ja jotka haluavat oppia tuntemaan itseään hieman paremmin. Kysy lisää!

 

Nyt elän unelmaani. Olen mekkotaiteilija!

 

Ole hyvä, maistuis varmaan sullekin...